K o u l u t t a j a
Tervetuloa minun kotisivuilleni

Elikkä, yrityksen takana häärään minä, Kati Oinonen ikää minulla on 48.vuotta. Mie olen kahden teini-ikäisen lapsen äiti, ja asumme Lieksassa Pohjois-Karjalassa omakotitalossa.
Mie lähdin varttuneella iällä rohkeasti toteuttamaan omaa unelmaani omasta yrityksestä, johon on yhdistetty kaksi sydäntäni lähellä olevaa asiaa: koirat sekä ihmisten auttaminen. Olen aina unelmoinut siitä, että saisin tehdä töitä omien koirieni kanssa, mutta myös jollakin tavalla ihmisten parissa. Näin siitä unelmasta tuli sitten totta ja perustin oman sivutoimisen yrityksen, jjoka kantaa nimeä Tmi TassuKat-i (vuosi oli 2023). Ei ollut maailman helpoin päätös oman yrityksen perustaminen. Vaati paljon ajatustyötä ja rohkean harppauksen hypätä tuntemattomaan. Tässä sitä sitten ollaan, edelleen vuonna 2026! Teen töitä yrityksessäni sivutoimisesti ja todella pienimuotoisesti. Voisi oikeastaan sanoa että en ole edes päästänyt itseäni kunnolla vauhtiin yrittäjyydessä, vaan olen melkein koko yrityksen olemassa olo ajan opiskellut uutta, ja yritys kulkee siinä taustalla mukana.
Perheeseeni kuuluu minun ja lasteni lisäksi aviomies, sekalainen lauma erirotuisia koiria, kissoja sekä lauma gerbiilejä.

Sitten hiukan historiaa!
Koiria minulla on ollut lähestulkoon aina, ja harrastanut olen niiden kanssa vuodesta 1990 lähtien, jolloin sain ensimmäisen iki-oman koiran. Perheessämme on ollut kylläkin koiria jo vuodesta 1980 lähtien, mutta iki-oman koirani sain vuonna 1990.
Elämässäni on ollut monenlaista ja monenrotuista koiraa, ja olenkin omistanut useampia koiria kerrallaan.

Pääasiassa minulla on ollut erilaisia molossi ryhmään kuuluvia rotuja , erityisenä rakkauteni kohteena ovat olleet rottweilerit. Minulla on kokemusta omasta takaa myös erilaisia paimenkoirista (saksanpaimenkoiria, valkoinenpaimenkoira,bordercollie), labradorinnoutajia (sekä käyttölinjainen ja näyttelylinjainen, sekä näiden rotujen sekoituksista. Toki harrastusten sekä työni puolesta olen kohdannut ja kouluttanut monia muitakin rotuja. En ole koskaan ollut ns. "yhden rodun ihminen", enkä sellaiseksi todennäköisesti muutukkaan. Siksipä tälläkin hetkellä kaikki koirani ovat ,sattumalta kylläkin, erirotuisia.
Koulutuksiltani olen lähihoitaja (erikoistunut mielenterveys-ja päihdetyöhön), eläintenkouluttaja (at), sekä ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Tällähetkellä päivitän ammattitaitoani opiskelemalla lisää (2026-2027).
Olen
myös Suomen Eläintenkouluttajat Ry:n jäsenkouluttaja ja olen
allekirjoittanut yhdistyksen uudistuneet eettiset säännöt.

Toimin myös paikallisen koira yhdistyksen puheenjohtajana sekä koulutusvastaavana jo vuodesta 2018 lähtien. Yhdistys kantaa nimeä Vietittömät Ry.
Olen ollut mukana monissa eri koira porukoissa elämäni varrella, ja harrastanut lajeja laidasta laitaan.
Tiesittekö että minun asiakkaani sitoutuvat noudattamaan positiivista vahvistamista ja sen periaatetta allekirjoittaessaan asiakassopimukseni - myös ohjattujen koulutuksien ulkopuolella 🩷
-Kati / Tmi TassuKat-i / eläintenkouluttaja (at)
Tarjoamistani
palveluista löydät lisä infoa niistä kertovilta välilehdiltä, jotka löytyvät valikosta tuosta vasemmalta puolelta (mm.eläinavusteisuus, eläintenkoulutus,
nepsy valmennus ,virikkeellistäminen jne).
Sieltä löytyy myös työpari koirien tarkemmat
esittelyt (työparikoirat välilehdeltä.)
Joten, mikäli tarvitsette apua lemmikkinne kanssa, älkää epäröikö ottaa yhteyttä.
Yhteystiedot löydätte alimmalta välilehdeltä.
Toivottavasti nähdään eläinten hyvinvoinnin merkeissä.