Työparikoirat
♡ Eläinavusteiset työpari koirani ♡
Minulle ammattilaisena tässä työssä käyttämilleni työpari koirille on erittäin korkeat kriteerit niin terveyden, luonteen kuin koiran hyvinvoinnin suhteen.
En käytä työssäni koiraa joka on kipeä, sairas, tai jos sillä on ilmennyt jokin muu vika / vaiva, tai huomaan että se stressaa liikaa työtilanteissa.
Työtä tehdään aina koiran tahtiin ja niiden hyvinvointi edellä. Koirat saavat myös aina taukoja tuokioiden aikana. Ne voivat myös halutessaan lopettaa työntekemisen enkä niitä pakota sitä jatkamaan. Kaikki tämäkin on niille opetettu tukitaidoksi hyvinvointi edellä.
En myöskään tee työtä koiran kanssa joka siihen ei ole luonteeltaan sopiva. Mielestäni tämän pitäisi olla kaikille tämän alan ammattilaisille se lähtökohta josta lähdetään liikkeelle tätä työtä tehdessä. Koira joka on myös joka kerta levoton, se ehkä ääntelee tai näyttää muilla tavoilla ettei sillä ole hyvä olla siinä työtilanteessa, sellainen koira ei mielestäni ole ollenkaan sopiva työkoiraksi. Kriteerini on korkealla kaikkien osapuolien hyvinvoinnin vuoksi. Koira on minulle tässä työssä työpari, eikä väline.
♡ Jokaisella koirallani on myös tietenkin omat vahvuutensa ja otan aina asiakaskäyntien valinnoissani huomioon koiran yksilölliset ominaisuudet ja valitsen yksilöllisesti jokaiselle asiakkaalle tai yksikölle sopivan työparikoiran mukaani. Kaikki koira valintani teen aina koiran hyvinvointi edellä. ♡
Eläinavusteisessa työssä käyttämät työparikoirani ovat myös suorittaneet eläinavusteisen näyttötutkinnon työnäytöt hyväksytysti.
♡ Työparinani minulla on valittavana useampia eri rotuisia ja kokoisia erilaisiin tehtäviin koulutettuja koiria (mutta aina yksi koira kerrallaan). Työssä toimivat koirat ovat suorittaneet eläinavusteisen työn näytöt kanssani. Koirani ovat tehtäviin koulutettuja positiivisin menetelmin, sekä niillä on kattavat taidot tässä työssä toimimiseen. Ne ovat tottuneet erilaisiin eri-ikäisiin ihmisiin sekä monenlaisiin erilaisiin vaihtuviin tilanteisiin sekä erilaisiin alustoihin. Myös työssä käytettämäni apuvälineet ovat niille tuttuja.
Käymme säännöllisin väliajoin myös tutustumassa positiivisin koulutuksen keinoin kaikenlaisiin apuvälineisiin mitä esimerkiksi laitosympäristössä voi olla vastassa.
Mielestäni koiran
pitää saada olla pääasiassa koira sekä perheenjäsen, lemmikki. Koirien pitää saada olla koiria ja niille tulee tarjota mahdollisuus tehdä niiden laji sekä rotutyypillistä tekemistä. Itselleni koirat ovat pääasiassa meidän perheemme
lemmikkejä, ne eivät ole työtilanteissakaan mitään työvälineitä vaan nimenomaan ne ovat
työparejani joiden kanssa töitä tehdään yhteistyössä yhdessä.
"Kaikki työssä toimivat koirani ovat tottuneet elämään ja toimimaan erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa. ja tapaamaan niin nepsy ihmisiä, kuin muitakin erityisiä tarpeita omaavia ihmisiä iältään aina lapsista vanhuksiin. Muut eläinlajit on niille myös arkisia asioita sekä tuttuja kavereita.
Niillä on myös vankka kokemus erilaisista vaihtuvista tilanteista, ja niille on koulutettu monia erilaisia tukitaitoja tätä työtä silmällä pitäen.
Kaikki koirani ovat kasvaneet pienten erityisten lasten kanssa rintarinnan. Myös arjen apuvälineet ovat niille tuttuja asioita.
Bordercollie

Pääasiallisen työpari koiran virkaa on hoitanut bordercollie rotuinen koirani.
Se on monen eri
harrastuslajin taitaja, sekä se osaa kymennittäin erilaisia taitoja
joita tässä työssä tarvitaan. Sillä on myös vahva tukitaitojen
osaaminen työhyvinvointinsa tueksi. Olen kouluttanut sen itse pennusta
lähtien.
Yhdessä
me olemme harrastaneet mm. agilitya, hakua, rallytokoa, hooperssia,
etsimme kadonneita esineitä sekä eläimiä, noseworkkia, jälkeä, sekä
tehdään me monia erilaisia hajuerottelu
harjoituksia (mm eläinten eri hajuilla). Harrastamme yhdessä erilaisia hajuerottelu taitoja, rallytokoa, hooperssia, sekä hakua - ihmisten etsiminen on sen lempi hommaa.
Olen käynyt kilpailemassa sen kanssa niin virallisesti kuin epävirallisesti, aina hyvällä menestyksellä. Kilpaileminen ei itselleni ole mikään intohimo, joten ne ovat olleet lähinnä hetken päähänpistoja. Olemme käyneet myös useamman kerran virallisissa näyttelyissä sen kanssa saavuttaen mm. ERI ,SA, VASERT :In.
Vaikka tätä työtä ei tehdä meriiteillä eikä titteleillä, kertoo se kuitenkin mm. meidän välisestä yhteistyöstä sekä luottamuksellisesta suhteestamme, koiran yhteiskuntakelpoisuudesta ja koiran kyvystä keskittyä annettuun tehtävään, häiriöistä huolimatta. Välillämme vallitsee luottamuksellinen ja hyvä suhde. Se on suorittanut kanssani eläinavusteisen työn ammattitutkinnon näytöt, ja se on todella tykätty asiakkaiden keskuudessa. Onhan sen luonne vailla vertaa, sekä onhan sillä monipuoliset taidot tehdä lukuisia erilaisia tehtäviä sekä temppuja yhdessä.
Käyttölinjainen labradorinnoutaja

Nuorin koirani on rodultaan käyttölinjainen labradorinnoutaja. Se on saanut rauhassa kasvaa ja kehittyä, sekä tietenkin harjoitella niin arkielämää kuin opetella työssäni tarvittavia taitoja. Se on päässyt lyhyeksi hetkiksi mukaamme tutustumaan valittuihin työkohteisiin vanhemman koiran ollessa töissä.
Etemme kaikessa opettelemisessa koiran tahtiin.
Sen pääasiallinen työ tulee olemaan aputassun/sosiaalisentuenkoiran/hypokoiran työ meidän omassa perheessä.
Se on luonteeltaan iloinen, aktiivinen, sosiaalinen,erittäin reipas, sekä työtilanteissa se tekee työtään erinomaisella työmotivaatiolla.
Olemme opetelleet leikin varjolla sen kanssa erilaisia työtilanteita mm. käymällä erilaisissa työkohteissa tutustumassa niiden toimintaan, liikkumalla monenlaisissa eri ympäristöissä mm. kaupingin hälinässä, eri kaupungeissa. Olemme harjoitelleet sen kanssa paljon "ympäristöoppia".
Se hallitsee jo nuoresta iästään huolimatta lukuisia erilaisia tukitaitoja, sekä osaa varsin kattavasti aputassun työn perustaitoja sekä työtaitoja.
Harrastan sen kanssa mm.hajutyöskentelyä sekä kadonneiden esineiden etsintää.
Jo 5kk ikäisenä se pääsi harjoittelemaan oikeassa tilanteessa esine etsintää, ja löysikin henkilön kadonneet avaimet!
Kaikki yhdessä tekeminen lähtee meillä aina positiivisen kautta (kuten jokaisen koirani kohdalla). Pidämme treenit aina lyhyinä ja mielekkäinä.
Vaikka se on osoittanutkin olevansa aina valmis treeneihin, sanoisin että se on varsinainen työmyyrä!
Koiran aktiivisuuden tason huomioon ottaen, suurin haaste tällaisen työkoira rodun kanssa treenatessa onkin se, ettei tee mitään liikaa, pitää osata lopettaa harjoitukset ajoissa sekä pitää ne lyhyinä.